gluteenittomat_suklaamuffinssit

Gluteenittomat suklaamuffinssit, nam!

Välillä mietin, olenko oikealla alalla luonnontieteiden opettajana vai olisiko sittenkin pitänyt opiskella jotakin enemmän ruokaan liittyvää. Toisaalta, ruoanlaitto ja leipominen ovat ihania …

Vuoden 2014 retket kuvina

Neljä pitkää vaellusta Lapissa, aika hyvin yhdelle vuodelle! Koneelta löytyvästä kuvamäärästä päätellen lyhyempiäkin retkiä on kertynyt kiitettävä määrä ja maastoöitä reippaasti yli …

Psyllium, ksantaani, chia ja moni muu

Tällä viikolla olen oppinut niin monta uutta ruoka-ainetta, etten enää pysy laskuissa mukana. Aloitin nimittäin viikon alussa gluteenittoman ruokavalion, kyllästyneenä vuosia jatkuneisiin …

Uusi päällinen Tiipiäisen vauvamakuupussiin

Sain syyskuun lopulla tehtävän. Ystäväni kiikutti minulle äitiyspakkauksesta saamansa makuupussin sekä sopivan palan puuvillakangasta, josta pussiin olisi tehtävä uusi päällinen. Kankaaksi oli …

Pakkasaamun valonsäteitä pitkospuilla

Marraskuu alkoi. Meneillään on pimein ja harmain aika luonnossa, ennen lumen tuloa. Siksi jokaisesta auringonpilkahduksesta on muistettava nauttia, lähdettävä pakkasaamuna ihailemaan kimaltavaa …

Syystelttailua Porkkalassa

Kuluva syksy on ollut otollista aikaa kuvata revontulia myös Etelä-Suomessa, sillä Auringon aktiivisuus on ollut voimakkainta vuosikymmeniin. Noh, itselläni ja retkiseurallani on …

20141023_1434-00_003

Vegaaniset letut

Tänään satoi lunta juuri sen verran, että maa on valkoinen! Mikäpä sen parempi alkavan talven herkku, kuin letut. :) Yleensä teen lettutaikinan …

Luontokudelmia.fi sai uuden ilmeen!

Sateinen ja harmaa sunnuntai tuli hyödynnettyä täydellisesti. Laitoin sivustoni huoltokatkolle ja uudistin sivujen ulkoasun alusta loppuun. Ihan itse ei kaikkea sentään tarvinnut …

Pitkälehtikihokki - Drosera longifolia

Ylistys suomalaiselle suoluonnolle

Lehdissä ja sosiaalisessa mediassa on meneillään varsinainen skandaali. Ympäristöministeri on keskeyttänyt soidensuojelun täydennysohjelman etenemisen, ja ihmeissään ovat niin ympäristöjärjestöt kuin kansalaisetkin. Toivotaan, …

Haaveita maallemuutosta

Herään aamulla, kun heikko valo alkaa kajastaa verhojen takaa. Villasukat jalassa sipsutan keittiöön yli narisevan lattian. Raapaisen tulitikun, sytytän tulen puuhellaan ja …

Högberget, Jurmo

Ihana, elokuinen Jurmo

Huh. Viimeisten kahden kuukauden sisään on mahtunut jo kaksi Lapin vaellusta ja lukuisia päiväretkiä syksyisissä maisemissa. Etelässä ruska on nyt kauneimmillaan, mutta …

Ruskaa ja mielenosoitusta

Keltaiset, oranssit ja punaiset lehdet hehkuvat iltapäivän auringossa, kun pyöräilen kotoa kohti Kamppia. Olen matkalla valokuvauskeikalle Stop TTIP-mielenosoitukseen. Narinkkatorille alkaa kerääntyä väkeä. …

Sienestystä ja makroilua

Syksyinen lempiharrastukseni sienestys on saanut rinnalleen kilpailijan: sienikuvauksen. Molempia voi tosin harrastaa samalla metsäretkellä, joten eivät nuo sulje toisiaan poiskaan. Aurinkoinen lauantai …

Aamusumua

Tällä viikolla on ollut useampana päivänä poikkeuksellisen hienoja aamuja ja keskivertosyyskuuta aurinkoisempia päiviä. Tänään sain jollain ihmeellä itseni ylös ennen auringonnousua ja …

Syyskorennot vauhdissa

Vietin viikonlopun Talosaaressa Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen Torpalla. Merenrannan ja ruovikon ympäröimällä pihamaalla lenteli kymmenittäin syyskorentoihin kuuluvia sudenkorentoja, jotka laskeutuivat välillä kuvattavaksi. Ennen kesää …

Myrskyä, sadetta ja kanervanummia

On elokuun viimeinen viikko ja olemme matkalla Jurmoon. Odotan violettina hohtavia kanervanummia ja alkusyksyisiä auringonlaskuja, joita katsellessa voin nauttia kuumaa kahvia laiturilla. …

Virkattu kori muovipusseista!

Syyskuun ajan vietetään Muovitonta Syyskuuta. Törmäsin kampanjaan missäpä muualla kuin facebookissa ja päätin lähteä mukaan tarkkailemaan omaa muovin kulutustani ja vähentää syntyvän …

20140705_2315-02_042

Ilta erämaajärvellä

Yksi kauneimmista paikoista, joissa olen koskaan käynyt, on Meikon luonnonsuojelualue Kirkkonummella. Kävelymatkan päässä juna-asemalta alkavat hämyisät metsät, kirkasvetiset järvet ja erämaan tuntua …

Kultainen aamunsarastus suolla

Kesäyö vaihtuu aamuksi suolla. Kastepisarat peittävät kanervan varpuja ja niiden oksilla kohmeisina odottavia perhosia. Auringon ensisäteet pilkistävät metsän takaa ja värjäävät maiseman …