Pakkasaamun valonsäteitä pitkospuilla

Marraskuu alkoi. Meneillään on pimein ja harmain aika luonnossa, ennen lumen tuloa. Siksi jokaisesta auringonpilkahduksesta on muistettava nauttia, lähdettävä pakkasaamuna ihailemaan kimaltavaa kuuraa.

Lammassaareen johtavilla pitkospuilla oli hallayön jälkeen säkenöivän kaunista.

Lintutornista avautui kultainen maisema yli rantaniittyjen ja ruovikon. Nautimme lämmittävää minttuteetä ja katselimme pikkulintujen puuhia tornin ympärillä.

Vielä löytyi vihreitä väripilkkuja puiden lehdistä ja jääkiteiden kuorruttamista kasveista.

Valo tuo esiin myös kuivuneiden kasvien muodot, niiden maanläheiset värit.

Puissa on jäljellä vain muutamia lehtiä, niiden muodostama värikäs ja pehmeä matto peittää maan.

Vaahteranlehtisateessa kävelemme takaisin pyörien luo. Toivon, että näitä aurinkoisia aamuja tulee vielä tänä syksynä!

Vastaa