Syystelttailua Porkkalassa

Kuluva syksy on ollut otollista aikaa kuvata revontulia myös Etelä-Suomessa, sillä Auringon aktiivisuus on ollut voimakkainta vuosikymmeniin.

Noh, itselläni ja retkiseurallani on ollut äärimmäisen huonoa tuuria, kun taivas on kaikilla viime viikkojen retkillä ollut Lappia myöten enemmän tai vähemmän pilvessä. Viime perjantaina oli kuitenkin pieni mahdollisuus selkeään yöhön, joten suuntasimme bussilla Porkkalaan.

Ohut pilviverho peitti taivasta Porkkalanniemelläkin, eikä tähtitaivas tarjonnut suurta spektaakkelia. Höh. Maastossa vietetty telttayö ei kuitenkaan koskaan mene hukkaan: keksin monta paljon tylsempää tapaa viettää perjantai-iltaa. :)

Pimeyden täyttävä tuulen humina mäntyjen latvassa, meren kohina ja telttakankaan lepatus ovat aivan toista, kuin kerrostalon pihalta kantautuvat perjantai-illan äänet.

Retki merenrantaan

Lauantaiaamuna saimme retkiporukkaamme vahvistusta kolmen hengen verran. Suuntasimme kiertämään Porkkalanniemen rantoja ja kuvaamaan komeita aaltoja.

Aaltojen kuvaaminen kovassa tuulessa on hyistä hommaa. Paksut talvirukkaset olivat liian kömpelöt kameran käsittelyyn, ja ilman niitä sormet olivat lopulta aivan jäässä. Onneksi liikkeellä pysyminen palautti nopeasti tunnon sormenpäihin.

Lisäksi kameran linssiä sai olla koko ajan pyyhkimässä aaltojen vesipärskeistä. Kotona tietenkin huomasin, että niihin mahtavimpiin aaltokuviin on jäänyt pisara sotkemaan kuvaa… Ei ole helppoa. Oli aika siirtyä tuuliselta rannalta metsän suojaan.

Valkohäntäpeuran jäljillä

Porkkalan eteläkärjen rantametsikkö tarjosi heti metsäelämyksen, kun pääsimme näkemään kaksi valkohäntäpeuraa aivan lähietäisyydeltä! Kuvaa en ehtinyt saada, eikä olisi objektiivissa riittänyt pituuttakaan, mutta kyllä ne siellä olivat. :D Tässä nyt on edes sitä niiden metsää.

Pienet yksityiskohdat ovat syksylläkin minulle mieluisinta kuvattavaa. Sinivuokon lehti oli kylmän vaikutuksesta saanut fuksianpunaisen värin, rahkasammalet hehkuivat punaisen ja vihreän sävyissä.

Ensimmäistä kertaa tänä syksynä olin pukenut jalkaani painavat, mutta ah niin lämpimät talvisaappaat. Huopavuoren lisäksi saappaisiin mahtuisi 3 villasukkaa, jotka kyllä hiihtovaelluksilla ovat tulleet tarpeeseen. Syyskeleihin olin varautunut vain tuplasukilla, joten sukat kirjaimellisesti pyörivät jaloissa. Kylläpäs nyt vastoinkäymisiä riittää. :D

Onneksi tekemämme pyörähdys metsässä ei ollut muutamaa kilometriä pidempi, koska saappaat kyllä sopivat kävelyä paremmin hiihtämiseen metsäsuksilla. Niin että kaamosvaellusta ja hiihtämistä odotellessa.

Hiljentymistä nuotiolla

Yövyimme toisenkin yön nuotiokatoksen vieressä telttaillen. Katokselta puuttui kirves, joten metristen puupöllien taikominen polttopuiksi oli ollut mahdotonta. Päiväretkellä olimme kävelleet toisen tulipaikan ohi, ja sieltä löytyneellä kirveellä pilkoin muutaman pikkuhalon mukaan otettavaksi. Omassa leirissä saimme kuin saimmekin reissun ainoat tulet aikaan.

Nuotiomme ilahdutti myös illalla paikalle osunutta toista retkiporukkaa, jotka olivat Porkkalassa ensimmäistä kertaa. Makkaranpaisto onnistui, kylläpä näyttivät herkullisilta… Meille nuotio oli tällä kertaa vain valon ja lämmön lähteenä sekä tunnelman luojana, ruuat olimme kokkailleet Trangioilla. Tuleen tuijottelu on jotain, mitä kotona kyllä totisesti kaipaa.

Yö oli vaihtelevan pilvinen, enkä jaksanut enää yrittää tähtikuvausta.

Mutta on tämä lokakuu vaan hienoa aikaa telttailla. Hyttysistä ei ole riesaa, ja teltassa on hyvällä makuupussilla mukavan lämmin nukkua.