10 vinkkiä kevätseurantaretkille

Luonnossa tapahtuu juuri nyt joka hetkellä jotakin! Kevät vaihtuu kesäksi vauhdilla, ja pyörän selästä seurailen työmatkani vihertyvää maisemaa päivittäin. Lintukonserttiin liittyy mukaan …

Viikonloppuretki (mielikuvitus) tuntureille

Olen ollut viikon flunssan kourissa, joten aikaa on tullut vietettyä lähinnä kotisohvalla. Viikko sitten Luontokudelmia liittyi myös Instagramiin, jossa olenkin ihaillen katsellut …

Joulukuu kuin kevät parhaimmillaan

Tienpientareiden ojista kantautuva solina täyttää ilman. Pienet metsäpurot yhtyvät suuremmiksi uomiksi, kuljettavat mukanaan syksyn rippeitä. Vettä on ojissa enemmän kuin monena keväänä. …

Torronsuolla karpalossa

Suo hehkuu vihreän, keltaisen, oranssin ja punaisen lukuisissa sävyissä. Rahkasammalmaton värit sointuvat yhteen täydellisesti, niistä kutoisi kauniin villapaidan. Aurinko pilkahtelee pilvien lomasta …

Kevään merkkejä

Kevät on edennyt muutamassa viikossa paljon. Leskenlehdet ja sinivuokot kukkivat tutuilla paikoillaan, ojanpientareita koristavat pajunkissat. Kävimme viikonloppuna päiväretkellä Luukissa, tarkoituksena käydä etsimässä …

Vuoden 2014 retket kuvina

Neljä pitkää vaellusta Lapissa, aika hyvin yhdelle vuodelle! Koneelta löytyvästä kuvamäärästä päätellen lyhyempiäkin retkiä on kertynyt kiitettävä määrä ja maastoöitä reippaasti yli …

Syystelttailua Porkkalassa

Kuluva syksy on ollut otollista aikaa kuvata revontulia myös Etelä-Suomessa, sillä Auringon aktiivisuus on ollut voimakkainta vuosikymmeniin. Noh, itselläni ja retkiseurallani on …

Sienestystä ja makroilua

Syksyinen lempiharrastukseni sienestys on saanut rinnalleen kilpailijan: sienikuvauksen. Molempia voi tosin harrastaa samalla metsäretkellä, joten eivät nuo sulje toisiaan poiskaan. Aurinkoinen lauantai …

Myrskyä, sadetta ja kanervanummia

On elokuun viimeinen viikko ja olemme matkalla Jurmoon. Odotan violettina hohtavia kanervanummia ja alkusyksyisiä auringonlaskuja, joita katsellessa voin nauttia kuumaa kahvia laiturilla. …

Ilta erämaajärvellä

Yksi kauneimmista paikoista, joissa olen koskaan käynyt, on Meikon luonnonsuojelualue Kirkkonummella. Kävelymatkan päässä juna-asemalta alkavat hämyisät metsät, kirkasvetiset järvet ja erämaan tuntua …

Kultainen aamunsarastus suolla

Kesäyö vaihtuu aamuksi suolla. Kastepisarat peittävät kanervan varpuja ja niiden oksilla kohmeisina odottavia perhosia. Auringon ensisäteet pilkistävät metsän takaa ja värjäävät maiseman …

Revontulia Jurmossa

Pääsiäisenä vietin 3 yötä Jurmon saaressa telttaillen. Karun kauniissa saaristomaisemissa riitti taas kuvattavaa: tyyniä aamuja, vaaleanpunaisia auringonlaskuja sekä kevään lämpöön heränneitä käärmeitä. …

Tapahtui sammakkolammella

Jos olisin joskus aloittanut tekemään listaa asioista, jotka pitää nähdä ennen 30-vuotispäiväänsä, kutevat sammakot olisivat varmasti mukana. En voi itsekään käsittää, miten …

Teltta, tähtitaivas ja teeren soidin

Vietin vajaan viikon Pohjois-Savon keväässä mökkeillen. Retkeily ja valokuvaus kuuluivat olennaisesti ohjelmaan, vaikka alkupäivien sää jättikin toivomisen varaa. Sateiden ja auringon vuorottelu …

Tähtiyön taltiointia Sammatissa

Aurinkoinen kevätsää oli hellinyt jo useampana päivänä. Viime viikonloppuna suuntasimme LUPin retkiporukalla pöllöretkelle Sammattiin. Lämmin päivä ja sitä seuraava tyyni yö olisivat …

Kuu kiurusta kesään?

Aurinkoisen ja keväisen lauantaiaamun siivittämänä suuntasin kahden retkitoverini kanssa linturetkelle Viikin pelloille. Raikas ilma ja tiaisten iloinen sirkutus auringon lämmittämillä oksilla saivat väkisinkin …

Pöllöretkellä Porkkalassa

Edellisestä maastoyöstä alkoi olla jo kaksi kuukautta aikaa, joten metsään oli päästävä. Kun kalenterissakin oli viikonlopun verran tyhjää, päätimme Hannan kanssa suunnata …