Teltta, tähtitaivas ja teeren soidin

Vietin vajaan viikon Pohjois-Savon keväässä mökkeillen. Retkeily ja valokuvaus kuuluivat olennaisesti ohjelmaan, vaikka alkupäivien sää jättikin toivomisen varaa. Sateiden ja auringon vuorottelu …

Minut on haastettu!

Avasin sivustoni tammikuun alussa pitkän haaveilun jälkeen. Muutamia huimia kävijäpiikkejä lukuun ottamatta, vakituisia lukijoita on sivuillani melko vähän. Niinpä olin iloisesti yllättynyt saadessani …

Kevään valo

Aamupäivän tunnelmia Sammatista Yöretken jälkeinen aamu valkeni aurinkoisena. Olin laittanut herätyskellon soimaan auringonnousun aikaan, mutta väsymyksen ja käsittämättömien tekosyiden turvin jatkoin unia. …

Tähtiyön taltiointia Sammatissa

Aurinkoinen kevätsää oli hellinyt jo useampana päivänä. Viime viikonloppuna suuntasimme LUPin retkiporukalla pöllöretkelle Sammattiin. Lämmin päivä ja sitä seuraava tyyni yö olisivat …

Kuu kiurusta kesään?

Aurinkoisen ja keväisen lauantaiaamun siivittämänä suuntasin kahden retkitoverini kanssa linturetkelle Viikin pelloille. Raikas ilma ja tiaisten iloinen sirkutus auringon lämmittämillä oksilla saivat väkisinkin …

Kuukuvauksen alkeita

Kun jotain odotetaan oikein kovasti, sanotaan: ”Odottaa kuin Kuuta nousevaa”. Sanonta pohjautuu vanhaan kansanperinteeseen, mutta sunnuntaina 16.3. hyvän kuukuvauspaikan löytämisessä eivät perinteet …

Pöllöretkellä Porkkalassa

Edellisestä maastoyöstä alkoi olla jo kaksi kuukautta aikaa, joten metsään oli päästävä. Kun kalenterissakin oli viikonlopun verran tyhjää, päätimme Hannan kanssa suunnata …

Siniviiriäisiä ja muita pieniä ihmeitä

Vietin helmikuun alussa pitkän viikonlopun Lundissa, Etelä-Ruotsissa. Lyhyeenkin vierailuun naapurimaassamme mahtui monia hienoja hetkiä, itselleni uusia lintuhavaintoja ja jylhiä maisemia Söderåsenin kansallispuistossa. …

365 tavaraa vähemmän

Vuoden alussa törmäsin päivän lehdessä tavarapaljoutta käsittelevään juttuun. Kaupunkioloja niukemmin varustellulla mökillä vietetyn joulun jälkeen päätin tarttua haasteeseen ja luopua yhdestä tavarasta …

Aamu Skatanniemessä

Tiedetään, tämän talven upeimmat pakkasaamut ovat ehkä jo takana. Mitäs en ollut kuvaamassa. Kahden viikon takaista Suomenlinnan retkeäni lukuun ottamatta nukuin tammikuussa …

Vuoden 2013 retket kuvina

Vuoteen 2013 mahtui lukuisia unohtumattomia retkiä, joista muistoksi jäi melkoinen määrä kuvia. Retkeilyharrastukseni kannalta mennyt vuosi oli myös kaikkein aktiivisin koskaan: olin …

Lumoava Suomenlinna

On sunnuntaiaamu, kun herätyskello soi 7.30. Tekee mieli vain käntää kylkeä ja jatkaa unia, mutta nyt ei auta. Tänään olen päättänyt olla …

Vaeltaja, tanssiessaankin!

Tanssin lumoa, pukuloistoa, egyptiläisiä elokuvasävelmiä ja taitavia esiintyjiä. Tänään sai hetkeksi unohtaa pakkasen ja talven, kun Studio Shamsinassa juhlittiin itämaisen tanssin ystävien …

Näpit jäässä

Ensilumi satoi vihdoin Helsinkiin, synkät ja pimeät kadut peittyivät valkoisen kerroksen alle. Ah, sitä valon määrää, minkä lumentulo sai aikaan! Pakkaspäivät kulkevat …

Kiitollisuusharjoituksia

Viime vuosina olen yrittänyt opetella ajattelutapaa, että jokaisesta päivästä löytyy aina edes pieni kiitollisuuden aihe. Helpoiten alkuun pääsee kirjoittamalla joka ilta yhden …

Talvitunnelmia Pohjois-Savosta

Vietin jouluviikon Pohjois-Savossa, isäni kotipaikalla. Helsingistä lähtiessä maa on lumeton, mutta paikan päältä saatujen tietojen mukaan perillä olisi lunta. Sopii toivoa, sillä …

Toteutuneita haaveita

Pitkäaikainen haaveeni on vihdoin toteutunut ja nämä sivut ovat olemassa! Tai no, oikeastaan alkuperäinen haaveeni oli perustaa oma blogi, jossa voisin purkaa …