Siniviiriäisiä ja muita pieniä ihmeitä

Vietin helmikuun alussa pitkän viikonlopun Lundissa, Etelä-Ruotsissa. Lyhyeenkin vierailuun naapurimaassamme mahtui monia hienoja hetkiä, itselleni uusia lintuhavaintoja ja jylhiä maisemia Söderåsenin kansallispuistossa.

Silmut.

Ja siellä etelässä oli jo ihan kevät! Sepelkyyhkyjen (Columba palumbuskujerrus täytti kadut ja puistot, eikä sateinen ja sumuinen sääkään haitannut, kun valon määrä oli lumettomaan Helsinkiin verrattuna huikea. Lumen alta alkoi jo työntyä ensimmäisten kasvien silmuja.

Bongaa sepelkyyhky!

Aivan Lundin keskustan tuntumassa sijaitsee yliopiston kasvitieteellinen puutarha ja sen kasvihuoneet. Puutarha on perustettu jo 1600-luvun lopulla, nykyisellä paikallaan se on toiminut vuodesta 1862. Sekä puutarhassa että kasvihuoneissa vierailu on maksutonta!

Puutarhan alueella on myös opetus- ja tutkimuskäyttöön kasvimuseo.

Sepelkyyhkyjen lisäksi puutarhan nurmikoilla käyskentelevät kymmenet varikset ja mustavarikset. Mustavarista (Corvus frugilegus) en olekaan ennen tavannut, sillä Suomessa se on melko harvinainen. Etelä-Ruotsi sen sijaan on mustavariksen talvehtimisaluetta ja niitä on joka paikassa. Kuvaamisen kannalta vain vaikeita kavereita, kun lähtevät karkuun. Tavallinen varis ja sepelkyyhky osasivat poseerata paremmin.

Mustavaris (Corvus frugilegus)

Varis (Corvus corone cornix)

Sepelkyyhky (Columba palumbus)

Orava kantaa suussaan jotain, mikä näyttää nopealla vilkaisulla aivan päästäiseltä. Ruotsalainen lihansyöjäorava! No, ei sentään: kamera näki tilanteen vähän paremmin, vaikka tarkennus ei ihan osunutkaan. Eiköhän se kuitenkin joku käpy ollut.

Piilosta oravan kanssa.

Pilvinen ja harmaa sää tuo aina omat haasteensa valokuvaukseen. Värit eivät näytä miltään ja maisema jää sumun peittoon. Sinnikkäästi kuitenkin räpsin kuvia puutarhassa, ja muutamasta mielestäni väärin valotetusta otoksesta sainkin aika kivoja pienellä käsittelyllä. Tässä potretti sepelkyyhkystä, oksat piirtyvät ympärille graafisina, vaikka taivas onkin ”palanut puhki”. Onneksi en poistanut kuvaa jo kamerasta!

Sepelkyyhky oksallaan.

Kasvihuone, vihreä keidas

Yksi lempipaikoistani Helsingissä on Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuone. Kasvihuoneissa vierailu onkin lähes pakollinen ohjelmanumero, jos sellainen jostakin kaupungista löytyy. Lundin kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneet osoittautuvat oikein mainioksi paikaksi.

Lummehuone.

Kasvihuoneiden lämpötilat ja kosteus vaihtelevat kunkin huoneen kasvilajien mukaan trooppisen lämpimästä aavikoiden kuivaan viileyteen. Kasvien lisäksi löytyy muutakin ihmeteltävää. Yhdessä terraariossa viihtyvät vihreät gekot ja hetken odottelun jälkeen näkyville loikannut pienen pieni nuolimyrkkysammakko!

Kasvien keskeltä kuuluu omituista ääntä, joka muistuttaa etäisesti teerin soidinpulputusta. Ääni on kuitenkin vaimeampi ja selvästi peräisin paljon pienemmästä linnusta. Kohta tuo lintu löytyykin!

Siniviiriäinen (Coturnix chinensis)

Kasvihuoneissa vilistää vapaana siniviiriäispariskunta, joka pitää huolta kasveista syömällä haittahyönteisiä. Siniviiriäinen eli kiinankääpiöviiriäinen (Coturnix chinensis) on maailman pienin kanalintu, vain hieman varpusta isompi. <3 Ja ihan käsittämättömän söpö! Internetistä lukemani mukaan siniviiriäiset eivät ole onnellisia yksin, kukapa olisi. Siispä tässä sen kaveri.

Siniviiriäinen ihmettelee.

Tui tui. Voisiko tämmöisen saada kotiin? Ja vastaus on: kyllä! Siniviiriäisiä voi pitää lemmikkinä sopivan kokoisessa häkissä tai niille rakennetussa kanalassa. En nyt oikein tiedä oliko hyvä, että sain tämän selville. ;)

En ole koskaan kaivannut kotiini lemmikkiä, mutta siniviiriäiset valloittivat sydämeni. Luonnonystävän luonteeni ei ehkä ottaisi viiriäisiä kerrostaloasuntoon, vaikka varmasti ne olisivatkin onnellisia oikein hoidettuina. Ehkä sitten jos (ja kun) joskus on oma maalaistalo…

Talventörröttäjiä.

En ole vieläkään päässyt yli viiriäisten söpöydestä, mutta yritetään.

Ulkopuutarhan vihreät kasvit ovat vielä vähissä, mutta talventörröttäjien joukosta löytyy hauskoja yksityiskohtia.

Lyhtykoison (Physalis alkekengi) oranssinpunaiset verhiöt muistuttavat syksyisin paperilyhtyjä, siitä kasvin nimikin. Väri hehkuu lumen keskeltä, ja talven koettelemat lyhdyt näyttävät marjojen ympärille laitetuilta suojaverkoilta.

Murattia puiston aidalla.

Kasvitieteellisen puutarhan lisäksi saman päivän aikana ehti vierailla myös lääketieteen historiaa esittelevässä ja paljon toiminnallisuutta sisältävässä Livets Museumissa ja syödä lihapullia Lunda Lunchissa (ollut aiemmin Hemma hos Greken). Suosittelen!

Söderåsens nationalpark

Päiväretki Söderåsenin kansallispuistoon, reilun 50 km päässä Lundista, alkaa juna- ja bussilippujen ostolla. Pientä jännitystä matkaan lisää se, että vaihto kulkuneuvojen välillä on tiukka eikä ole ihan varmaa onko lippu oikeanlainen… Kaikki menee kuitenkin niin kuin pitääkin, ja avulias kuljettaja jättää meidät oikealla pysäkillä.

Sisäänkäynti Skäralidissa.

Puiston reiteillä on suuria korkeuseroja, rotkolaaksossa virtaa joki. Heti alkuun pääsemme kapuamaan portaita, myöhemmin lumista rinnettä.

Keväällä ja kesällä laajat jalopuumetsiköt ovat varmasti upeita, ja tietysti ruska-aikaan myös. Nyt puiden ollessa lehdettömiä, on vaikeaa kuvitella miltä täällä näyttää muutaman kuukauden päästä, kun luonto heräilee kevääseen.

Helmikuista sammalvehreyttä!

Kilometrin päässä Skäralidin puoleiselta sisäänkäynniltä sijaitsee näköalapaikka Kopparhatten. Korkealla ollaan.

Näköalapaikalla.

Jätän maisemakuvauksen parempiin käsiin, mutta hienosta näkymästä täytyy itsekin jotain yrittää. Aurinkokin näyttäytyy hetken aikaa, mutta korkealla tuulee silti kylmästi.

Näköalapaikka, Kopparhatten.

Näköalapaikka, Kopparhatten.

Alhaalla rotkolaaksossa äänimaisema on keväinen. Lumi sulaa ja pienet purot virtaavat solisten alas laaksoon. Siellä täällä on pieniä vesiputouksia. Seuraamamme reitti päättyy tulvineeseen polkuun, josta ei pääsisi yli kastelematta kenkiä.

On kuljettava vähän matkaa takaisin, ja ylitettävä joki sillan kohdalta.

Iltapäivän aurinkoa purolla.

Sillan jälkeen alkaa nousu lumista rinnettä ylös. Vaikka vaelluskengissä ei tunnu olevan mitään pitoa, antavat tuoreet kengänjäljet rinteessä vihiä siitä, että joku muukin on tästä päässyt.

Kevätpuro.

Puron virtausta kuvatessa kuluu hetki jos toinenkin, mutta lounaspaikalle on vielä jonkun matkaa. Näkkileipä ja banaani auttavat välipalaksi pahimpaan nälkään. Tulee myös tehtyä päivän ympäristöteko ja kerätty joltain retkeilijältä pudonnut vesipullo pois maastosta.

Purolla. Kuva: Teemu Saloriutta

Linnut ilahduttavat myös täällä kansallispuistossa. Parvi pyrstötiaisia (kilpailevat söpöydessä viiriäisten kanssa!) ilmestyy nuotiopaikan viereiseen puuhun kuin tyhjästä lounaspaikassamme Liagårdenissa. Yhtä nopeasti tiaiset ovat poissa.

Itselleni uutena lajina bongaan pähkinänakkelin (Sitta europaea), ja hetken päästä vanhan tutun puukiipijän (Certhia familiaris). Viitatiainen (Parus palustris) päästelee kutsuääniään, uusi laji sekin.

Näillä näkymin palaan kansallispuistoon touko-kesäkuun vaihteessa, en malta odottaa! Ai niin, loppuun vielä tämä kuva: ilmankos oli vähän hankala nousu. Kyltti vain oli meidän kannalta väärässä päässä rinneosuutta, ja tuskinpa se olisi muutenkaan reittivalintaan vaikuttanut. ;)

Ups.