Teltta, tähtitaivas ja teeren soidin
Vietin vajaan viikon Pohjois-Savon keväässä mökkeillen. Retkeily ja valokuvaus kuuluivat olennaisesti ohjelmaan, vaikka alkupäivien sää jättikin toivomisen varaa.
Sateiden ja auringon vuorottelu oli vienyt hankikannon olemattomiin ja pääsimme taas kerran tuon niin tutun urheilulajin, umpihankirämpimisen pariin. Reidet kiittävät, hyvää treeniä ja yöunet taattu!
Viimeisen paikkakunnalla vietetyn vuorokauden aikana pääsimme vihdoin nauttimaan kevätauringosta. Läheiseltä järveltä kaikunut laulujoutsenten ja kurkien kilpalaulu sekä metsämaiden takaa kantautunut teerien soidinpulputus olivat kauneinta musiikkia korville.
Kirkas yö oli tarkoitus viettää teltassa teerisuolla, heräten aamuvarhaisella kuvaamaan. Perusteellisesta karttatutkiskelusta huolimatta, kohteeksi valitut suot olivat joko liian pieniä, liian puustoisia tai liian märkiä telttailuun…
Ja niin siinä kävi, että auringon jo laskettua päädyimme lopulta telttoinemme järven jäälle, tähtitaivaan ja vaimeiden revontulien alle! Ei ollenkaan huono vaihtoehto.
Aamulla noin kello 5.50 alkoi jäältä kantautua teerien ääntä! Olimme siis oikeassa paikassa. Väsynein silmin teltan reunan alta suoritettu varovainen kiikarointi kuitenkin paljasti totuuden: kolme teerikoirasta pulisivat lähes näkymättömissä noin puolen kilometrin päässä.
Vaikka jää oli selvästi useita kymmeniä senttejä paksua, emme yöllä uskaltaneet koota telttaa yhtään keskemmälle. Tiesimme kyllä, että teerit mielellään valitsevat soidinpaikaksi aivan järven tai suon keskipisteen. Millähän konstilla ne senkin määrittävät?
Aamuaurinko valaisi jo teltan, mutta nukuimme vielä muutaman tunnin. Sitten saikin nauttia reippailijan aamupalan alkupaloista, tietenkin vielä makuupussissa:
Vastaa