Muotkan erämaassa, osa 1: Alkukesän kukkaloistoa
Vietimme 7. – 13.6. viikon Muotkan erämaassa hiljaisuudesta, yöttömästä yöstä ja alkavasta Pohjolan kesästä nauttien. Tuo viikko oli itselleni vasta toinen varsinainen Lapin vaellus ja samalla ensimmäinen kerta niin pohjoisessa, ettei aurinko laske vuorokauden aikana lainkaan.
Muotka valikoitui kohteeksemme useastakin syystä. Lumitilannekartta kertoi, että alueella olisi lunta vähemmän kuin esimerkiksi Kuusamossa. Paikka olisi lisäksi sen verran pohjoisessa, että kevään lämpö ei olisi vielä herättänyt ystäviämme hyttysiä (tai niin ainakin luulimme). Muotkalla ei juurikaan tupia ole, mikä vähentää todennäköisyyttä törmätä mukavuuksia kaipaaviin retkeilijöihin. Erämaan tunnelmasta ja maisemista nauttiminen – mikäpä sen parempi tapa aloittaa kesä.
Reissulle laadittiin summittainen reitti ja sinnepäin-aikataulu. Kiirehän ei olisi, kun aurinko laskee seuraavan kerran heinäkuun 24. päivä! Hyvällä säällä talsimme yömyöhään, sadepäivänä palauteltiin voimia teltassa. Kamera kulki tietysti mukana ja varsinkin makrolinssi oli kovassa käytössä. Karut ja kivikkoiset tunturit yllättivät minut täysin kasvirunsaudellaan!
Uusia tuttavuuksia
Variksenmarjakasvustojen keskellä hämäävästi kasvanut ruusunpunainen sielikkö (Loiseleuria procumbens) oli itselleni ensihavainto lajista. Määrityksen kukka sai tosin vasta kotona kuvia läpikäydessäni.
Heti ensimmäisenä iltana kuviin päätyi myös toinen uusi laji, uuvana (Diapensia lapponica). Valkoisia kukkia esiintyi huipuilla runsaasti.
Uuvana on sopeutunut tunturipaljakan tuulisimmille ja kuivimmille paikoille. Kermanvalkoiset kukat nousevat vain muutan sentin maasta ja lehtien puolipallomainen, tiheä mätäs muodostaa kosteutta pidättävän kammion! Luonto keksii selviytymiskeinot karuunkin ympäristöön.
Hilla ja muita suokasveja
Matkanteko ei käynyt yksitoikkoiseksi, kun välillä laskeuduttiin karuilta huipuilta keskelle suomaisemia. Useiden lampien äärellä tuli vietettyä lounastaukoa, joka vahingossa venyi vähän pidemmäksi kuvaustauoksi.
Kosteat suopainanteet tarjosivat hyvän alustan valkoisille hillan kukille.
Yksi mielestäni kauneimmista kasveista on suokukka, jonka tieteellinen nimi on yhtä kaunis kuin kukkakin. Andromeda polifolia.
Vaikka suokukka on tuttu usealta aiemmalta retkeltä, opin tästäkin kasvikirjan sivuja selatessani uutta. Suokukka on kaunis, mutta kaikilta osiltaan myrkyllinen!
Suopursuhan se siinä. Suurin osa suopursuista (Rhododendron tomentosum) oli vasta nupullaan, muutamia auenneita kukkia oli siellä täällä.
Viime syksyn reissulla Hammastunturilla näin ensimmäistä kertaa kurjenkanervan (Phyllodoce caerulea). Sieliköiden ohella kurjenkanervat kukkivat Muotkan maisemissa laajoina mattoina, mutta kyllä osaa olla vaikea kuvattava! Paikallaan pysyvien kasvien luulisi olevan helppoja kohteita, mutta ei. Jos kukka on hyvässä valossa, niin tausta on huono tai tarkennus väärässä kohdassa. Ja hyvä valo ehtii mennä yleensä ohi juuri, kun saa sommittelun kohdalleen. Yhden kuvan kelpuutin näiden kuvien joukkoon:
Vaaleanpunaisten kukkien lisäksi löytyi jotakin keltaista. Purorentukka (Caltha palustris ssp. radicans) on rantarentukan alalaji, joka on yleinen juuri pohjoisen puroissa, jokien varsilla ja koskissa. Se kasvaa usein kokonaan veden alla. Purorentukka on selvästi tavallista rentukkaa pienempi ja hennompi, ja kukkii vasta kesällä.
Koivuntuoksua kesäyössä
Ruska-aikaan tunturikoivikot loistavat keltaisen eri sävyissä, mutta alkukesästä saa kokea jotain vähintään yhtä sykähdyttävää. Nimittäin puhkeavien koivunlehtien tuoreen tuoksun!
Olin jo muutamana päivänä ihmetellyt, mikä on tuo makea ja jotenkin tuttu tuoksu. Sateen jälkeen tuoksu oli erityisen voimakas ja silloin sen keksin: sama tuoksu kuuluu kesäiseen saunaan. Saunan kuumuudessa vihdasta haihtuu koivun tuoksua, mutta luonnossa en ollut koskaan kokenut vastaavaa. Varsinaista aistiterapiaa.
Myös pienet vaivaiskoivut (Betula nana) puskivat lehtiä. Tähän kuvaan päätyi koivun lisäksi hauskannäköinen yökkönen (?) sulkamaisine tuntosarvineen.
Löytö hiekkarannalta
Yövyimme yhden yön Peltojärven hiekkarannalla. Aamulla ennen lähtöä etsin hiekalta vielä kasveja kuvattavaksi. Ja itselleni uusi lajihan sieltä taas löytyi:
Kotona laji oli helppo selvittää kasvikirjan avulla. Valkoyökönlehti (Pinguicula alpina) on vesihernekasveihin kuuluva, pieniä hyönteisiä pyydystävä pohjoisten seutujen laji. Suomessa valkoyökönlehteä tavataan vain Lapissa. Kukkivaa kasvia voit käydä katsomassa täältä.
Kirjoituksen seuraavassa osassa pääsevät esiintymään hiiripöllö sekä hiekkapohjaisen suopuron virrassa polskinut sammakko…
Jatkuu…
Muotkan erämaassa, osa 2: Hetkiä yöttömässä yössä
Vastaa