Iltaretki menninkäisten maahan

Lämmin päivä oli kääntymässä iltaan. Aurinko lämmitti vielä takinselkämystä, kun pyöräilimme kotoa kohti Seurasaarta. Pihlajan, syreenin ja kielon tuoksua leijui ilmassa.

Kesäkuun alku on kauneinta aikaa luonnossa. Jokaisen liikenevän hetken haluaisi käyttää luonnon vihreyttä ja maiseman muuttumista ihmetellen. Kasvit puhkeavat kukkaan kukin vuorollaan.

Seurasaaressa voisi viettää kokonaisen päivän kasveja kuvaten. Illan kuviin päätyivät nurmitädyke ja oravanmarja.

Iltaretkellä oli myös yksi tehtävä: löytää sarvipöllön poikasia. Yli tunnin kiertelyn ja männyn latvoihin tähyilyn jälkeen kuulimme kimeää ääntä, jota kohti lähdimme suunnistamaan.

Siellä ne ovat! Olin yhtä hymyä. En ollut ennen nähnyt pöllönpoikasia näin hyvältä paikalta, jos muutaman vuoden takaisia cityhuuhkajia ei lasketa.

Viidestä sarvipöllöstä kaksi istuivat menninkäispalleroina vierekkäin, kun emo yllättäen toi toiselle myyrän syötäväksi! Toinen teki hetken päästä lentoharjoituksen seuraavaan puuhun.

Muut pikkupöllöt kerjäsivät ruokaa läheisissä puissa, mutta näköhavainnon saimme vain kolmannesta. Joku saattoi vielä olla pesässäkin.

Paikalla oli muitakin kuvaajia, mutta korkealla istuvat pöllöt eivät näyttäneet meistä välittävän. Tuskinpa pöllöpari olisi pesinyt Seurasaareen ulkoilupolun läheisyyteen, jos niitä ihmiskulkijat haittaisivat.

Auringonlaskuun oli vielä aikaa, mutta pöllöjä kiikaroidessa alkoi tulla kylmä. Parhaat valot olivat pöllökuvien kannalta jo menneet, joten suuntasimme takaisin pyörille.

Hyönteiset parveilivat illan viimeisissä valonsäteissä. Seurasaaren sillalta kaupunkinäkymäkään ei ollut hullumpi. Kaiteella istuskelivat valopalloja selässään kuljettava naurulokki ja ”se söpönnäköinen lokki” eli kalalokki.

Rantakallioilla huojui ruohosipulimeri.

Keto-orvokit peittivät maata hehkuvana mattona.

Tällaisina iltoina voi olla onnellinen siitä, että näin hienoa luontoa vielä pääkaupungistamme löytyy!