Aamu Skatanniemessä
Tiedetään, tämän talven upeimmat pakkasaamut ovat ehkä jo takana. Mitäs en ollut kuvaamassa. Kahden viikon takaista Suomenlinnan retkeäni lukuun ottamatta nukuin tammikuussa ohi monesta auringonnoususta, merikin alkaa olla Helsingin rannoilla jäässä.
Sääennuste näytti sunnuntaille muutamaa astetta pakkasta, ja pilvistä. Edellisenä iltana sain kuitenkin lähes pakkomielteisen ajatuksen, että aamulla olisi päästävä Vuosaaren Skatanniemeen ihmettemään idästä nousevaa aurinkoa.
En ole todellakaan mikään aamuvirkku, mutta viime aikoina olen saanut itseni lähtemään vapaaehtoisesti ulos aamuhämärässä, tänään jopa pimeässä. Jonkun auringonnousun ja kuvien perässä, käsittämätöntä! :)
Aurinko nousee puolisen tuntia aiemmin kuin kaksi viikkoa sitten. Seitsemältä istun jo Vuosaaren metrossa, jotta varmasti ehdin kävellä 3,5 km asemalta Skatanniemeen. Lumipyryjen jäljiltä jalkakäytäviä vallitsee paikoitellen umpihanki, aikaa ei ole yhtään liikaa.
Olen ehtinyt kuvata tunnin harmaita kiviä, harmaata maisemaa ja tuulen kasaamaa lunta. Evässuklaa on syöty, eikä auringosta näy vielä merkkiäkään. Sitten pilvet alkavat hälvetä!
Vaikka paksun jääkerroksen alla lepäävä meri ei tänä aamuna höyryäkään näyttävästi, on jokainen luonnossa vietetty aamunsarastus upea ja ainutlaatuinen.
Aamun harmaus on lähes poissa, vain ohut pilviharso on enää jäljellä. Pitäisikin ehkä seuraavaksi opetella pilvilajit! Verhopilvi sopisi ainakin aamun näkymään, ja hahtuvapilvet…
Aamuheräämisen vaatinut kuvausretki alkaa jälleen kerran tuntua erittäin hyvältä idealta. Vaikka ensimmäisen tunnin aikana kotiinlähtökin kävi mielessä, ovat nuo ajatukset nyt poissa.
On nautittava luonnon kirkasvalohoidosta nyt, kun sitä on tarjolla! Kun sulkee silmät, voi lähes kuulla kesäisen lokkien kirkunan ja haistaa meren tuoksun.
Oranssin sävyinen hetki jatkuu vielä kymmeniä minuutteja, kunnes aurinko kipuaa verhon takaa niin korkealle, että aamu vaihtuu päiväksi.
Lumi jäämuodostelmien pinnassa alkaa sulaa. Kaukana merellä ilma väreilee, sulapaikoissa tuikahtelevat auringonsäteet. Läheisellä laivaväylällä näkyy liikennettä.
Väylän kohdalta meri on sula, ja rannalta voi selvästi nähdä haihtuvan veden nostamaa höyryä. En kuitenkaan uskaltaudu lähemmäksi jäälle, vaikka se ehkä kantaisikin. Ehkä.
Ulkoilun ja kuvaamisen täyttämän aamun päätteeksi kävelen rantaa pitkin kohti Uutelan luontopolkua. Yhdestä poukamasta löytyy kelo, joka näyttää aivan valaan pyrstöltä!
Yksi talvinen kuvausaamu on jälleen paketissa (tai pulkassa). Tällä viikolla suuntaan pariksi päiväksi Etelä-Ruotsiin, joten ehkäpä seuraavaksi kertomuksia ja kuvia ulkomailta!
Vastaa