365 tavaraa vähemmän
Vuoden alussa törmäsin päivän lehdessä tavarapaljoutta käsittelevään juttuun. Kaupunkioloja niukemmin varustellulla mökillä vietetyn joulun jälkeen päätin tarttua haasteeseen ja luopua yhdestä tavarasta per päivä. Vuoden jälkeen omistaisin siis 365 tavaraa vähemmän.
Reilu kuukausi aiemmin olin katsonut elokuvan Tavarataivas. Jos haluaisin toistaa elokuvan ihmiskokeen ja viedä koko omaisuuteni varastoon, tarvittaisiin muuten aika iso varasto. Tyydyn siis helpompaan vaihtoehtoon ja tavara päivässä saa lähteä.
Kylpyhuoneen kaapista löytyy 37 kynsilakkaa, osa kuivuneita. Kirjahyllyssä komeilee tärkeitä papereita 15 mapillista. Vielä suurempi osa henkilökohtaisen elämäni arkistoja sijaitsee erinäisissä pahvilaatikoissa ja paperikasoissa, joihin en ole koskenut yli vuoteen. Jos jotain ei ole tarvinnut näin pitkään aikaan, eikö silloin olisi jo aika kantaa paperivuoret kierrätykseen? Mutta entä jos siellä joukossa onkin jotain, mitä tarvitsen huomenna?
On niissä kansioissa myös sisältöä, jolla ainakin nyt kuvittelen olevan arvoa vielä vuosikymmenten päästäkin: vanhoja koulu- ja lukioaikaisia äidinkielen aineita, joiden aihevalinnoista ja runotulkinnoista paistavat läpi sen ajan tunteet ja kasvukivut.
Moniin vaatteisiin ja esineisiin liittyy muistoja ja tunnearvoa, vaikka rahallinen arvo olisikin mitätön. Kaikki tietävät varmasti sen tunteen, kun jonkin unohtuneen asian löytäminen kellarin kätköistä vie aikamatkalle omaan lähihistoriaan. Mutta kuinka montaa tällaista esinettä on tilaa säilyttää? Ehkä pitäisikin koota ne kaikkein tärkeimmät muistot laatikossa aikakapseliin, jonka saisi avata vasta vuosien päästä!
Säilytyslaatikot ovat käteviä. Niihin voi kipata mihinkään kategoriaan kuulumattomat pikkutavarat, ja nimetä laatikon ovelasti etiketillä sekalaista. Tänne kuuluvat muun muassa ylimääräiset kengännauhat, johonkin vanhanaikaiseen nitojaan sopivat niitit, sponsoriavaimenperät ja kännykän käyttöohjeet. Pikaisella vilkaisulla laatikon sisältö on puhdasta krääsää, jolla ei tee yhtään mitään.
Nurkkiin kertyy huomaamatta kaikenlaista turhaa, jota ei muista edes ostaneensa. Osaa ei olekaan ostanut, vaan tavara on tullut jostain ilmaiseksi.
Ristiriitainen retkeily
Yksi retkeilyharrastuksen parhaita puolia on ollut huomata, kuinka kaikki tarvittava mahtuu rinkkaan, joka on kannettavissa aina syrjäisimpien erämaiden ääriin.
Kun majoitus ja ruoka kulkevat mukana, voi hetken aikaa kokea olevansa riippumaton ulkomaailmasta. Vääjäämättä koittaa kuitenkin paluu arkeen, kaupunkiin, tavaroiden keskelle.
Oikeastaan ensimmäiset pidemmät vaellukset saivat minut pohtimaan kotona kohtaamaani tavarapaljoutta. Luonnossa ei ole mitään turhaa ja kaikki minkä itse sinne päättää mukaansa ottaa, on kannettava takaisinkin. Turhien tavaroiden omistaminen tuntuu vähän samanlaiselta taakalta, kuin liian painava rinkka.
Vaikka retkeillessä tulee näennäisesti toimeen hyvin pienellä tavaramäärällä, on nuokin tavarat sijoitettava johonkin retkien välillä.
Teltta, kaksi makuupussia, makuualustoja, kaksi erikokoista trangiaa, nuotiopannu, saappaita, metsäsukset, retkiastioita, kuivasäkkejä, otsalamppuja ja kaksi rinkkaa. Retkeilyä harrastamattomalla on aika monta tavaraa vähemmän!
No, ainakin voin puolustautua sillä, että suurin osa retkeilyvälineistä on aktiivisessa käytössä ympäri vuoden, eikä pelkästään kaappien täytettä. Varusteiden läpikäyntiä voisi kyllä tehdä hieman useammin ja laittaa kiertoon itselleen turhia varusteita, joista on esimerkiksi hankkinut paremman (eli kevyemmän) version.
Muistojen metsästäjä-keräilijät
Miksi tarpeettomistakin tavaroista luopuminen on niin vaikeaa? Ehkä meidän on vaikeaa myöntää itsellemme se virhe, että on tullut käytettyä rahaa johonkin turhaan. Ehjän ja käyttökelpoisen tavaran kohdalla joudun ainakin itse miettimään, kuinka parhaiten saisin jatkettua tuotteen elinkaarta esimerkiksi kierrättämällä. Arvokkaampien esineiden kohdalla olen nähnyt hieman vaivaa tavaran myymiseksi, mutta paljon rahalla ostettua omaisuutta olen myös lahjoittanut kirpputoreille.
Vaikka kuinka päättäisi tästä eteenpäin tehdä kaupassa tarveharkintaa jokaisen tavaran kohdalla, ei se aina ole niin helppoa.
Marraskuussa Berliinin jouluhulinoista oli pakko saada pöllön muotoisia joulupalloja ihan kaksin kappalein. No mutta, onhan ne nyt kiva muisto, vaikkei niillä olekaan muuta käyttötarkoitusta kuin toimia koristeina. Pöllöt ovat heikko kohtani, ei voinut mitään. :D
Pikkutavaroiden ja krääsän ero on hiuksenhieno. En ole postimerkkikeräilijä, mutta minulla on silti lasipurkissa kasa kirjekuorista liotettuja luontoaiheisia postimerkkejä. Koska niistä voi joskus tehdä jotain. Pienet ja harmittoman vähän tilaa vievät postimerkit on kuitenkin helppo säilyttää, ja lupaan kirjoittaa näiden uusiokäytöstä vielä kevään aikana!
Kirpputoreilta mukaan on tarttunut useita erikoisia pulloja, joista osa on vanhaa laboratoriolasia. Keittiön hyllyiltä näkee, että luonnontieteilijän kyökissä ollaan.
Uusi alku
Pakko on paras motivaattori, sanotaan. Niin myös osittain tässä tavaroistaluopumisprojektissani. Olen näillä näkymin muuttamassa noin kolmen kuukauden päästä, enkä halua kantaa yhtään muuttolaatikollista turhaa tavaraa asunnosta toiseen.
Nyt on helmikuun 12. päivä, ja olen vuoden alusta laskien myynyt tai vienyt kierrätykseen jo yli 170 tavaraa! Siis reilusti enemmän kuin tavaran päivässä. Olen listannut niistä jokaisen, ja tuon listan kasvaessa tunnen pala palalta kasvavaa vapautta luopuessani epäolennaisesta. Se tunne, kun vie matkalaukullisen liian pieniä tai ihan kivoja vaatteita kierrätykseen – laukkuineen päivineen. Tyhjä hylly, kuin keventynyt rinkka.
Omistan nyt 170 tavaraa vähemmän, kuin vuoden ensimmäisenä päivänä. Kämpässäni se ei vielä näy missään, joten suunta on varmasti oikea. Mielenmaisema alkaa kuitenkin pikkuhiljaa näyttää tältä:
Vastaa