Lumoava Suomenlinna

On sunnuntaiaamu, kun herätyskello soi 7.30. Tekee mieli vain käntää kylkeä ja jatkaa unia, mutta nyt ei auta. Tänään olen päättänyt olla Suomenlinnassa, kun aurinko nousee 9.03.

Pakkaslukemat näyttävät -15:ttä astetta, joten asianmukainen vaatetus on tarpeen. Merinovillakerrasto, toiset villahousut, kolmet villasukat, ohut villapaita, toinen villapaita, vaellushousut, brittiarmeijan taukohousut, untuvatakki, villahuivi, karvahattu ja kahdet hanskat. Niin ja jalkaan vielä Kaira-saappaat, ihme jos ei tarkene. Voitte vain kuvitella, miltä tällaisen varustuksen kanssa näyttää… Onneksi suurin osa kaupungista nukkuu, kun suuntaan kameralaukkuni kanssa kohti Kauppatoria.

Ehdin juuri ja juuri lauttaan, kun otan pari juoksuaskelta. Istun sisällä, vaikka vaatetuksen puolesta voisin hyvin mennä kannellekin. Lautalla on minun lisäkseni vain kaksi muuta matkustajaa.

Aamu alkaa jo valjeta, vaikka auringonnousuun on vielä 20 minuuttia. Ehdin hyvin kävellä Kustaanmiekkaan, parhaille paikoille.

Suuntaan portaita pitkin alas rantaan. Kun portaat loppuvat, on jokainen askel suunniteltava tarkkaan. Kevyen pakkaslumen alla on liukas peilijää, eikä spontaani uiminen kuulosta kovin miellyttävältä… Varovasti siis!

Parvi sinisorsia ui kohti kärkeä. Ilman kiikareita on mahdotonta erottaa, onko joukossa muunkin lajin edustajia. Tuntuu oudolta nähdä mitään lintuja hyiseltä näyttävässä vedessä.

Aurinko on vasta noussut horisontin takaa, joten jään vielä ihmettelemään jäämuodostelmia. Hampaita, pisaroita, kuplia. Teräviä ja pyöreitä muotoja, jotka pakkanen on saanut aikaan!

Alkaa sataa lunta. Aurinko värjää jo pilven reunoja vaaleanpunaisella ja oranssilla. Istun toppavaatteissani tyytyväisenä jään ja kivenlohkareiden keskellä: tämän takia kannatti herätä.

Samassa näen liikettä reilun viiden metrin päässä. Jotain ruskeaa vilahtaa kivenkoloon. Näätä!? Minkki!? En ole koskaan ennen nähnyt kumpaakaan luonnossa! Kamerassa on tietenkin kiinni väärä objektiivi, ja kun saan sen vaihdettua on eläin jo poissa. Onneksi yhdestä kuvasta saa rajaamalla jotain selvää.

Näätä-episodista havahdun siihen, että aurinko on jo aikaa sitten noussut sen verran korkealle, että se alkaa lämmittää meriveden pintaa. Kiire! Olen ihan väärässä paikassa, jos haluan päästä kuvaamaan höyryävää merta auringon ollessa vielä oranssinhehkuinen.

Kiipeän rannasta ylös niin nopeasti kuin suinkin, varoen samalla liukastumasta. Ehdin kyllä vielä!

En ole ehkä koskaan nähnyt mitään näin hienoa. Pitkän, pimeän ja vähälumisen talven jälkeen juuri tänään ja tällä hetkellä tuntuu, että tästä auringonnoususta alkaen kevät on joka päivä yhä lähempänä.

Aurinko nousee korkeammalle, lämpenevän merenpinnan täyttää silmänkantamattomiin jatkuva sumu. Näen sumun keskeltä lähestyvän ruotsinlaivan, ja mietin mitähän aamupalaa syövät matkustajat mahtavat miettiä nähdessään rantalohkareilla istuvan hahmoni.

Joudun vaihtamaan kameraan akun. Kylmyys ja kahden tunnin tauoton kuvaaminen ovat tehneet tehtävänsä. Mutta onneksi sentään oli se vara-akku!

Aamuun on mahtunut jo niin monta hienoa hetkeä, etten osannut arvatakaan. Kotona odottaa sitten noin 700 kuvan läpikäyminen…

Suuntaan takaisin lautalle. Matkalla laiturille pysähdyn vielä ottamaan kuvan kellosta, enkä saata lakata ihmettelemästä, miten nopeasti kolme tuntia hurahtikaan!

Reipas kävely Kustaanmiekasta lauttarantaan on saanut aikaan niin lämpimän olon, että päätän tehdä paluumatkan kansipaikalla. Kaikki ilo irti, kun kerrankin on pukeutunut kunnolla! Kuvaaminen saa kuitenkin jäädä, johan tässä tulikin kuvattua. Mutta ei tässä vielä kaikki.

Olen juuri saanut kameran pakattua tiiviisti laukkuun metromatkaa varten, kun taakse jäävän Suomenlinnan ylle lankeavat käsittämättömät pilvisäteet! :D Jos nyt pari kuvaa vielä.

Jep jep. Tällaisia aamuja tuskin osuu kohdalle usein. Tai sitten osuu, en vain ole ennen tiennyt, miten hienolta pakkasaamun auringonnousu Suomenlinnassa näyttää. Mitä tästä opimme? Kannattaa herätä aikaisin ja lähteä ulos kuvaamaan, vaikka olisikin sunnuntai.