Pöllöretkellä Porkkalassa

Edellisestä maastoyöstä alkoi olla jo kaksi kuukautta aikaa, joten metsään oli päästävä. Kun kalenterissakin oli viikonlopun verran tyhjää, päätimme Hannan kanssa suunnata Porkkalaan yön yli kestävälle retkelle.

Ensimmäisiä muuttolintuja oli jo havaittu pääkaupunkiseudulla, ja Porkkalanniemi on tunnetusti hyvä paikka muutonseurantaan. Ja mikä parasta: hyvällä onnella saattaisimme päästä kuulemaan pöllöjen soidinhuhuilua ja vielä paremmalla onnella nähdäkin pöllöjä!

Lähdimme ajelemaan jo aamuvarhain (eli klo. 6.30), jotta ehtisimme auringonnousun aikaan perille. Pilvistä huolimatta aamu valkeni Porkkalassa yhtä upeana kuin aina. Auringon kultaama hetki on häviävän lyhyt ja sen kuvaaminen käsittämättömän vaikeaa…

Jäätyneitä aaltoja

Auringon noustua suuntasimme niemen kärkeen Pampskatanille. Meri oli jäässä vielä pitkän matkaa niemestä, eikä kiikareilla ollut mitään toivoa nähdä kauempana sulapaikoissa mahdollisesti uiskentelevia vesilintuja. Ensimmäiset töyhtöhyypät (eli kiikareilla nähtynä pienet mustat pisteet, jotka toinen paikalla ollut lintuharrastaja bongasi putkella) onnistuimme näkemään.

Kiikareiden kannatteleminen ilman staijauskeppiä käy työstä. Kun mitään uskomatonta massamuuttoa ei muutenkaan ollut käynnissä, suuntasimme alas Pampskatanin eteläiseen rantaan kuvaamaan.

Rannasta katsottuna näytti kuin meren viimeiset mainingit olisivat jäätyneet niille paikoilleen talven tultua. Pakkasta oli muutama aste, mutta onneksi oli lähes tyyntä. Aivan kuin aurinko olisi lämmittänyt jo hieman keväisemmin.

Rannasta löytyikin paljon pieniä yksityiskohtia kuvattavaksi. Jäätyneitä lätäköitä, kuuran peittämiä kiviä, niiden pinnalla jäätynyttä levää ja merirokkoja.

Satumetsässä

Pampskatanin ranta alkoi olla kuvattu, joten suuntasimme seuraavaksi parin kilometrin päähän, missä tiesimme olevan hienoa metsää. Kävin samalla paikalla viime syyskuussa ja jo silloin tuo metsä teki lähtemättömän vaikutuksen.

Keväisten auringonsäteiden kurkistaessa puiden lomasta oli maisema välillä suoraan kuin satumetsästä!

Hannan kutsuessa palokärki liittyi seuraamme metsässä pitkäksikin aikaa, muttei päässyt kuvaan asti. Sen sijaan konttailin sammalien ja jäkälien perässä, etsien parasta valon suuntaa.

Tosiaan, tarkimmat ovatkin ehkä huomanneet, että kuvani painottuvat useimmiten makroiluun ja yksityiskohtiin ja tällä retkellä pääsin vihdoin tosissaan testaamaan uutta kameraani. Mutta siitä lisää joskus myöhemmin.

Tai jos nyt vähän kuitenkin tekniikasta tähän väliin. :) Joulukuussa hankkimani makro-objektiivi (Canon EF 100mm f/2.8 Macro USM) on osoittautunut oikein hyväksi sijoitukseksi. Suurin osa tämänkin kirjoituksen kuvista, myös maisemista, on otettu sillä. Olen ollut jopa hieman yllättynyt, kuinka monipuolisesti tuolla objektiivilla saakaan kuvattua. Kevään kukkaloistoa ja aamuvaloja odotellessa…

Hiirisieppari pellolla

Metsän siimeksestä jatkamme matkaa reilun kolmen kilometrin päähän Porkkalan lintutornille. Sää suosii ja matka taittuu tietä pitkin nopeasti. Lumettomat pellot kylpevät auringossa, vain kiurujen laulu puuttuu.

Kääntyessämme Porkkalantieltä Källvikintielle huomaamme useamman auton pysähtyneenä tiensivuun. Penkalle viritetty kaukoputki ja sen takana tähyilevä lintumies saavat meidänkin katseemme suuntautumaan pelloille.

”Tulkaa katsomaan, tuolla on hiiripöllö. Autosta huomasin, että mikäs se tuolla istuu.”

Hih, pöllö! Hiiripöllö! Suuresta hiiripöllövaelluksesta on saanut lukea lehdistä ainakin viime syksystä saakka, mutten ole onnistunut niiden seuduilla liikkumaan. Eikä ole koskaan aikaisemminkaan tullut tätä pöllöä vastaan.

Olen kuulemma ollut kiinnostunut pöllöistä aivan pienestä saakka, eikä kiinnostus ole ainakaan laantunut alkutekijöissä olevan lintuharrastuksen myötä. Päätän yrittää hieman lähemmäksi, jos saisin edes jonkin kuvan muistoksi.

Jos vielä vähän, muutama metri…

Pääsen muutaman metrin päähän pöllöstä ja viimeisessä ottamassani kuvassa kohde tuntuu katsovan suoraan minuun ajatellen: ”No ota nyt sitten se kuva!” Olen tyytyväinen saamaani muistoon tästä kohtaamisesta, lisäksi Hanna ikuistaa meidät yhteiskuvaan. :)

En malttaisi jatkaa matkaa lintutornille, mutta lopulta sinne päästyämme kiipeäminen on ollut sen arvoista. Korkealla kallion päällä sijaitseva yli kymmenmetrinen torni tarjoaa näkymät todella kauas!

Päivällispöytä on katettu

Koukkaamme paluumatkalla Stormossenin lounaisnurkasta alkavan luonnonsuojelualueen kautta. Onnistumme valitsemaan kaikista ryteikköisimmän reitin. Lopulta pääsemme tielle kulkemalla kompassisuunnalla länteen, Pampskatan on enää 4 km päässä.

Ilta-aurinko on parhaimmillaan, kun saavumme niemeen. Kovasta nälästä huolimatta emme malta laittaa trangiaa tulille ennen muutamaa kuvaa.

Tuoreella sipulilla höystetty valmispussiruoka Intian pata maistuu näissä olosuhteissa ja päivän reippailun jälkeen maailman parhaalta ruualta. Vielä kun olisi kookoskermaa! Ehkä ruoka maistuisi aina paremmalta, jos olisi päivällispöydästä tällaiset maisemat.

Kello on vasta viisi iltapäivällä, mutta olisimme jo lähes valmiita yöpuulle. Päätämme kuitenkin lähteä teltan kokoamisen jälkeen vielä etsimään lehtopöllöä, joka on kuultu edellisenä päivänä erään sillan kupeessa.

Perille päästyämme joudumme pinnistelemään kuullaksemme mitään muuta liikenteen ja koirien äänien täyttämältä pimeydeltä. Lopulta Hannan kutsuun vastaa yksi naaras lehtopöllö, joten ei jäänyt nollaretkeksi tämä! Lähdemme ajamaan takaisin päin, matkalla muutaman kerran ”pöllöpysähdyksiä” tehden. Siellä ne jossain varmasti ovat, mutta emme pääse niitä tänään kuulemaan. Onneksi sentään yksi lehtopöllö!

Klo. 21 vedän makuupussin kiinni, aamuherätykseen on 10,5 tuntia. Luksusta!

Talvi tulee takaisin

Aamuyöstä herään sateen ropinaan. Paha aavistus sanoo, että ihan pelkkää vettä se ei taida olla. Aavistus käy toteen, kun puoli kahdeksalta käyn tarkistamassa tilanteen, että kannattaako lähteä tähyämään lintuja.

Harmaata sumua ja räntää. Ei edes mitään hienoa aamusumua, vaan pelkkää harmaata. Mikään järkevä lintu ei varmasti muuta tässä säässä, joten jatkamme unia vielä pari tuntia.

Alkujärkytyksestä toivuttuani kiertelen telttapaikan lähellä räpsimässä kuvia lumi(räntä)pyrystä. Tällaista säätä ei tulekaan usein kuvattua. Näin jälkeenpäin (kotona lämpimässä) katsottuna, omalla tavallaan aika kaunista.

Kotiin päästyäni nukun useamman tunnin päiväunet. Hieno viikonloppu pöllöineen takana, kannatti taas lähteä maastoon!