Muotkan erämaassa, osa 2: Hetkiä yöttömässä yössä

Pii-piyy. Pii-piyy. Kapustarinnan korkea piipitys ja kuovin huudot täyttävät ilman, kun nousemme ilta-auringon valaisemaa polkua harvassa tunturikoivikossa. Taakse jäävä Karigasniementie häviää nopeasti näkyvistä, vain korkealle kohoava telemasto muistuttaa vielä hetken siitä, että olemme vasta erämaan reunalla.

Ensimmäisenä iltana auringon rinnalla näkyy haloilmiö, sivuaurinko. Sivuaurinko on haloilmiöistä yleisimpiä, mutten silti ole nähnyt sitä ennen näin selvästi. Kuvassa sivuaurinko näkyy taivaalla värikkäänä kaarena, polun kohdalta hieman oikealle.

Läheisillä huipuilla näkyy vielä lumenviipymiä. Ilma on lämmin, lumen näkeminen tuntuu oudolta. Kantaakohan hanki?

Seuraamamme polku on helppokulkuista ja näyttäisi vievän oikeaan suuntaan, Tuángânuáivin huipulle. Helppokulkuista, kunnes viimeinen rutistus taitetaan näissä tunnelmissa:

Nilkat ovat koetuksella, mutta viimein saavutamme huipun. Kivikkoisen solan keskellä on lampi, jonka reunoilla on vielä lunta. Auringossa kylpevän koivikon jälkeen karu näkymä on kuin joltakin toiselta planeetalta. Emme ehdi kauaa ihailla maisemia, kun sumu nielaisee kaiken ympäriltämme. Kello on jo yli puolen yön, kun keittelemme hawaijin pataa ja kömmimme lopulta telttaan. Pilvet ympäröivät leirin.

Totuus löytyy kaurapuurosta

Aamulla (lue: kello 10 aamupäivällä) leiri on edelleen sumun vallassa. Kylmää valkoista pilveä lipuu ohi, kun luonto kutsuu kiviröykkiöiden takana. Äkkiä takaisin telttaan.

Puolilta päivin aurinko on pyyhkäissyt sumun pois, on aika nousta!

Päätimme jo reissun alussa kääntää päivärytmin suosimaan parhaita kuvausvaloja: valvotaan myöhään yöttömässä yössä ja nukutaan puoleen päivään. Kärsitään sitten kaupungissa, kun rytmi on sekaisin.

Itselläni kaurapuuro menee alas niin kylmänä kuin kuumana, mausteilla tai ilman. Näiden maisemien äärellä voisilmällä ja kaneli-sokerilla höystetty puuro on todellista herkkua, mutta niin pitääkin olla, että jaksaa.

Useampana päivänä saamme nauttia auringonpaisteesta, jota tunturituuli viilentää sopivasti. Peltoaivin rinteillä törmäämme lähes kesyyn kiirunaan, joka istuu kuvattavana hyvän tovin.

Lintuparatiisi Peltoaivilla

Toisen yön vietämme lammella, joka on täysi vastakohta edellisen yön kivikkolammelle. Kuovit ja tunturikihut lentelevät yllä, muutama kalalokkikin näyttäytyy. Soistuneella rannalla piilottelee myös punakuiri.

Tunturikihu (Stercorarius longicaudus) on erikoistunut sopulien pyydystämiseen ja käyttää ravintonaan myös muiden lintujen poikasia ja munia. Itselleni tunturikihu on elis (lintuslangia, elämänpinna) ja hieno sellainen onkin!

Vähän kuin vaikkapa varpuspöllö, on tunturikihukin omalla tavallaan söpö. <3 Katsokaa nyt tätä:

Söpö tunturikihu. Kuva: Teemu Saloriutta

Tuommoinen nappisilmä koituu vielä monen sopulin kohtaloksi.

Sinisiä hetkiä hiekkarannalla

Aurinko ei laske lainkaan, mutta yön pimeimmällä hetkellä maisema on kuin sininen uni. Kolmannen yön leiri hiekkarannalla ja retken ensimmäinen nuotio, ah.

Tällaisissa maisemissa ei melkein malttaisi mennä nukkumaan. Peltojärvi tarjoaisi loistavan tilaisuuden virkistäytyä järvessä, mutta kylmä vesi on aina ollut yksi heikkouksistani. Ei vaan pysty.

Yömyöhällä osumme vahingossa liian lähelle hiiripöllön asumusta, ja pöllö alkaa varoittaa kiivaasti. Onneksi Muotkalla pöllöt saavat olla muilta ihmisiltä rauhassa, kuten mekin.

Purosammakko

Joenylitykset eivät ole tällaiselle lyhytjalkaiselle lempipuuhaa. Kesäkuussa vesi on ehkä jossain jo lämmintä, mutta ei Lapissa. Virtaava, KYLMÄ, vesi puoleen reiteen. Meinaa itku tulla.

Retken kolmantena päivänä on kaksi vaihtoehtoa: ylittää Vuomajoki sopivasta kohdasta tai kääntyä takaisin. Arvatkaa kumpi valittiin?

Etsimme useamman tunnin tarpeeksi matalaa kohtaa, jossa joen pohja olisi jotain muuta kuin mutaa tai teräviä kiviä. Kuin ihmeenkaupalla sellainen paikka löytyy! Crocsit jalkaan ja sitten ”liikutetaan yhtä jalkaa tai sauvaa kerrallaan”. Alla olevista vesipärskeistä voi päätellä, että ylitys ei mennyt allekirjoittaneelta ihan joenylityksen sääntöjen mukaan, mutta ainakin vauhtia oli. ;)

Toiset ne sen sijaan vaan polskii menemään kylmissä puroissa. Nimittäin sammakko, joka uiskenteli (ja välillä ajelehti) eräässä poikkeuksellisen kirkkaassa, hiekkapohjaisessa suopurossa.

Mistähän se oli tulossa? Oliko se joutunut puroon vahingossa vai pääsisikö se halutessaan ylös virrasta? Vaikka välillä mutkissa virta vei sammakkoa miten sattuu, jäi se hetkeksi puunkoloon suojaan.

Juuri tällaiset pienet ja yllätykselliset kohtaamiset ovat retkillä parasta.

Vuorokauden mittainen sade

Sade alkaa tihkuna neljäntenä päivänä. Harmaa verho peittää näkyvyyden etäämmälle, mutta koivikko hehkuu raikkaan vihreänä.

Vaelluskengät alkavat päästää vettä läpi. Tähän mennessä en ole kaipaillut kumisaappaita, nyt ottaisin sellaiset mielelläni. Mutta eihän sade voi jatkua loputtomiin?

Seuraavan päivän aikana siirrämme leiriämme 13 km. Lännestä on lähestymässä noin Norjan kokoinen saderintama, jonka saapuessa ei huvittaisi olla kovin kaukana päätepisteestämme Muotkan Ruoktusta. Parempi taittaa matkaa hyvän sään aikana ja lepäillä sadepäivä teltassa.

Pitkään odotamme tunturin huipulla hetkeä, jolloin aurinko on matalimmillaan ja alkaa jälleen nousta. Minulle tulee kylmä, eikä aurinkoa vain näy pilvien takaa. Annan viisitoista minuuttia aikaa, sen jälkeen lähtisimme laskeutumaan yöpaikaksi valitsemallemme lammelle.

Sillä hetkellä, kun olemme jo tekemässä lähtöä, aurinko alkaa valaista säteillään laakson kerrallaan. Säteet pyyhkäisevät yli lampien, joiden peilityynestä pinnasta heijastuu vaihtuvan värinen taivas.

On aamuyö, kun saavumme nimettömälle lammelle. Valvominen on hämärtänyt ajantajun, aamuksi vaihtuva yö tarjoaa vielä yhden upean hetken:

Sade alkaa aikaisin aamulla ja jatkuu puoli vuorokautta.

Kun sade taukoaa myöhään illalla, kömmimme ulos teltasta. Sadepisarat kimmeltävät männynneulasissa, lammelle nousee sumua. Suokukat hehkuvat vaaleanpunaisina rantamättäillä. Tässä ohikiitävässä hetkessä pääsemme myös todistamaan vesipääskyjen herkkää hetkeä.

Viikko yöttömässä yössä on tullut päätökseen ja on aika palata kotiin. Kaipuu takaisin tunturiin on jo kuitenkin kytemässä.

Muotkan erämaassa, osa 1: Alkukesän kukkaloistoa

Vastaa