Merisavun saartamat Suomenlinnassa, osa 1

Oikea talvi ehti Helsingissä sulaa pois, ennen kuin sain lumiset kuvani julkaisukuntoon. Nyt, kun vesi lirisee kaduilla ja säätiedotus lupaa räntämyrskyä, kirjoittelin kaksiosaisen kuvausretkikertomuksen.

Vajaa neljä viikkoa sitten loppiaisena saimme nauttia (tai kärsiä) kovista pakkasista. Äkillisesti alkanut kylmä sääjakso yhdistettynä koko talven sulana pysyneeseen mereen tiesi kuvauksellisia merisavuja. Niinpä suuntasimme perusteellisesti kerrospukeutuneina Suomenlinnaan.

Ennen auringonnousua kävelimme hyytävässä sumussa kohti Kustaanmiekkaa. Sieltä olisi paras kuvaussuunta aurinkoon ja saapuviin laivoihin nähden.

Pääsin vihdoin testailemaan uutta laajistani (Tokina AT-X Pro 11-16mm f/2.8 DX) talvisissa maisemissa. Erilaiset veden, jään ja lumen muodostamat sileät ja rosoiset pinnat sopivat tähän tarkoitukseen loistavasti. Ensimmäistä kertaa tuntui, että pystyin kunnolla toteuttamaan kuvausvisioitani ja lopputulos oli odotusten mukainen! Aikaisemmin laajiksen virkaa toimittanut kittiobjektiivi ei ole pystynyt lähellekään samaan.

Yleensä parhaat kuvat on otettu, kun aurinko ehtii korkealle. Tällä kertaa joutsenet ja ohittavien laivojen nostattamat aallot tarjosivat vielä kuvattavaa aamun lämminsävyisissä valoissa.

Samoilta paikoilta kuvasin Suomenlinnan jäämuodostelmia myös tammikuussa 2014. Silloin merisavu alkoi haihtua pian auringon noustua.

Tänä loppiaisaamuna pakkanen pysytteli -20 asteen paikkeilla koko päivän. Merisavu ei suinkaan hälvennyt, vaan saaren keskiosissakin oli koko päivän paksu, näkyvyyden peittävä sumu. Tarkoitushan oli tulla kuvaamaan vain auringonnousua, mutta tällaisia näkymiä ei Helsingissä toistu usein. Niinpä vietimme Suomenlinnassa koko kylmän päivän.

Melko pian tajusimme, että tästä oli tulossa pitkä päivä. Paikallaan seisoskelu sai kylmän hiipimään varpaisiin, useista villasukkakerroksista huolimatta. Kuin tilauksesta eteemme osui kyltti, joka johdatti meidät pop up-kotiravintolaan keittopatojen äärelle. Tästä enemmän tämän retkikertomuksen toisessa osassa. :)

Auringonlasku kuin jäätiköllä

Lämmiteltyämme hetken sisätiloissa jaksoimme taas hyvillä mielin jatkaa kuvaamista. Välillä tuli kyllä mietittyä, että on tämä aika hullua hommaa! Sormet eivät selvästikään olleet vielä edes toipuneet kaamosretkestä, kylmä tuntui ikävänä vihlontana käsissä. Silloin täytyi vain ajatella, miten ainutlaatuisia tällaiset päivät ovat. Ehkä kerran vuodessa, jos sitäkään, pääsee kuvaamaan näin hienoa talvea Helsingissä. Sen eteen voi vähän kärsiäkin.

Kävelimme Suomenlinnan saarten läpi aina Länsi-Mustasaareen saakka. Rannalla ei tiennyt mihin suuntaan olisi kameransa tähdännyt, sillä toinen toistaan hienompia jäämuotoja oli joka puolella! Sinertävä jää, oranssina hehkuva aurinko, vaaleanpunainen taivas. Harsomaiset pilvet ja merisavu, jotka yhdistyivät jossain horisontissa.

Onneksi minulla oli mukana vain yksi muistikortti. Olin nimittäin unohtanut muut kortit toiseen kamerareppuun. Miten niin onneksi? No, paikallaan pysyvistä jäälohkareista olisi varmaan ilman tätä korttiunohdusta tullut räpsittyä turhaan sata kuvaa sarjatulella. Nyt jouduin jokaisen kuvan kohdalla asettelemaan jalustan ja harkitsemaan kuvakulmaa viimeisen päälle. Niinhän se varmaan kuuluisikin tehdä. ;)

Hienokin päivä päättyy aikanaan. Auringon viimeinen kurkistus sai aikaan ilmassa leijuvista jääkiteistä heijastuvan auringonpilarin. Tämä loppiainen menee kyllä hienoimpien kuvauspäivien top 3-listalle.

Jatkuu osassa 2…

Vastaa käyttäjälle Milla Peruuta vastaus